Monipaikkaisuus tulee ottaa huomioon sote- ja sotu-uudistuksissa

Koronapandemia on osoittanut, ettei ihmisten työ ja arki ole enää samalla tavalla paikkaan sidottua kuin aikaisemmin ja että ihmiset haluavat käyttää mahdollisuuksia asua ja tehdä työtä eri paikoissa. Yhteiskunnalliset uudistukset pyrkivät ratkaisemaan menneisyydessä havaittuja ongelmia, mutta niillä on vaikutuksia myös siihen, millainen tulevaisuus on mahdollinen. Miten sosiaaliturva voisi tukea monipaikkaista asumista Suomessa? Tukevatko tulonsiirrot ja palvelut ihmisten toiveita ja valintoja vai estävätkö ne niitä?

Perustuslain määritelmän mukaan sosiaaliturvaan kuuluvat tulonsiirrot ja palvelut. Paraikaa on käynnissä kaksi suurta reformia, joista toisessa on tarkoituksena uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita (sote-uudistus) ja toisessa sosiaaliturvan tulonsiirtoja ja tulonsiirtoihin kiinteästi kytkeytyviä palveluita (sotu-uudistus). Ensin mainitussa uudistuksessa keskeinen tavoite on parantaa yhdenvertaisuutta. Toinen uudistus keskittyy luomaan selkeämmän järjestelmän, joka muun muassa mahdollistaa työnteon ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen muuttuvissa elämäntilanteissa.

Molempien uudistusten valmistelu on alkanut vuosia sitten, eikä kumpikaan uudistus nimenomaisesti ota huomioon monipaikkaisuutta. Monipaikkaisuuden voi kuitenkin yhdistää sekä yhdenvertaisuuteen että muuttuviin elämäntilanteisiin. Kyse on siitä, miten sosiaaliturva palvelee suomalaisia riippumatta heidän kulloisestakin asuinkunnastaan.

Monipaikkaisuus ja tulonsiirrot sopivat yhteen

Suomen sosiaaliturva on asumisperustainen. Asumisperusteisuus tarkoittaa kuitenkin eri asiaa tulonsiirroille ja palveluille. Karkeasti sanottuna valtio ja sosiaaliturvarahastot vastaavat tulonsiirroista, kun taas kunnat vastaavat palveluista. Tulonsiirron saamiseksi riittää, että asuu jossakin Suomen kunnassa — tai yhtä hyvin kunnissa, jos esimerkiksi kaksoiskuntalaisuus tulee mahdolliseksi. Veroilla ja sosiaaliturvamaksuilla rahoitetut tulonsiirrot ovat niiden Suomen kansalaisten ja Suomeen muuttaneiden käytettävissä, jotka asuvat maassa pysyvästi. Esimerkiksi lapsilisiä ei makseta pysyvästi ulkomailla asuville lapsille, eikä toimeentulotukea voi nostaa ulkomailta.

Tulonsiirtojen näkökulmasta monipaikkaisuus ei ole siis suuri ongelma Suomen sisällä. Tulonsiirrot – esimerkiksi lapsilisät, työttömyyskorvaukset ja elatustuet — maksetaan sille tilille, minkä hakija ilmoittaa, kunhan vain hakijan kotipaikka on Suomessa. Päävastuu sosiaaliturvan tulonsiirroista on Suomessa Kelalla, jolla on valtakunnallinen palveluverkko ja yhtenäinen tietojärjestelmä.

Kahdessa asunnossa asuminen tulee esille muun muassa asumistuessa. Yksin asuva henkilö tai perhe voi saada asumistukea kaupunkiasuntoonsa siitä huolimatta, että viettää osan vuodesta omistamallaan kesämökillä. Asumistuen myöntämisessä ei oteta huomioon varallisuutta. Kahteen vakituiseen asuntoon asumistukea ei voi saada.

Asuinpaikka vaikuttaa sairausvakuutuksesta maksettavien terveydenhoitoon liittyvien matkojen korvaukseen. Korvauksen perusteena on lyhin matka vakituisesta asuinpaikasta lähimpään terveydenhuollon toimipisteeseen. Korvaustapaa on helppo muuttaa, jos niin halutaan.

Kaksoiskuntalaisuus tukisi vuorottelu- ja etävanhemmuutta

Monipaikkaisuuden ongelmallisuus tulee esille tarveharkintaisissa etuuksissa sekä silloin, kun kotitalouden kokoonpano muuttuu säännöllisesti eli jos esimerkiksi vain yksi kotitalouden jäsen asuu eri paikkakunnilla esimerkiksi työssäkäynnin, etävanhemmuuden tai vuorotteluvanhemmuuden seurauksena. Näiden lapsiperheisiin liittyvien ongelmia ratkaisu voi laajemminkin edistää monipaikkaisuutta.

Tarveharkintaisissa etuuksissa oletetaan, että samassa kotitaloudessa asuvat henkilöt jakavat tulot ja menot keskenään. Perhekäsitteet eroavat kuitenkin toisistaan esimerkiksi toimeentulotuessa ja asumistuessa. Asumistuessa sovelletaan niin kutsuttua jääkaappiteoriaa eli kotitalouden (tai yhteistalouden) jäseniksi luetaan kaikki ne, jotka käyttävät samaa jääkaappia. Toimeentulotuen perhekäsite muistuttaa ydinperhettä (Lue lisää).

Marraskuussa 2020 julkaistun raportin mukaan lähes 30 prosenttia erillään asuvien vanhempien lapsista asuu vuorotellen kummankin vanhempansa luona (Lue lisää). Tämä ei aina tapahdu saman kunnan sisällä. Raporttia varten tehdyn kyselyn perusteella noin viidesosa vuoroasuvien 1–4-vuotiaiden lasten etävanhemmista asui eri paikkakunnalla kuin lapsi. Näiden lasten vanhemmat kohtasivat haasteita paitsi palveluiden – esimerkiksi varhaiskasvatuspalveluiden – myös tulonsiirtojen käyttämisessä.

Kotihoidon tuki ja yksityisen hoidon tuki ovat ongelmallisia etuuksia kaikille perheille, joissa lapset asuvat kahdella eri paikkakunnalla. Tukea maksetaan niistä lapsista, jotka eivät ole asuinkunnan varhaiskasvatuspalveluiden piirissä (Lue lisää). Kela on sidottu maistraatin tekemään kotikuntaratkaisuun, koska tuen rahoittaa lapsen vanhemman tai huoltajan kotikunta. Lisäksi jotkut kunnat maksavat kotihoidon tuen lisiä.

Kaksoiskuntalaisuus tai kuntien väliset sopimukset tulonsiirtojen ja palveluiden järjestämisestä olisi tarpeellinen ratkaisu ennen muuta vuorotteluasuvien lasten ja heidän vanhempiensa tilanteen parantamiseksi. Lisäksi olisi ratkaistava asumistukeen ja elatustukeen liittyvät ongelmat. Nykyisin tilapäisesti tai vuoroasuvia lapsia ei oteta huomioon molempien vanhempien asumistuessa. Asumistukea maksetaan vain lapsen varsinaiseen kotipaikkaan, ja lasta ei oteta huomioon etävanhemman asumistuessa. Pienituloiset vuorotteluvanhemmat menettävät myös elatustuen, kun taas esimerkiksi Ruotsissa elatustuen voi näissä tapauksissa jakaa vanhempien kesken.

Sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaistaminen on yksi keskeisiä sotu-uudistuksen tavoitteita. Tämä edellyttää muun muassa perhe- ja tulokäsitteiden yhtenäistämistä ja yksinkertaistamista. Mitä yksinkertaisempi järjestelmä on, sitä vähemmän tarvitaan henkilökohtaista asiointia ja sitä paremmin järjestelmä edistää monipaikkaisuutta. Sama pätee digitaalisiin ratkaisuihin ja niiden käyttäjätukeen.

Palveluiden rahoitusvastuu siirtymässä valtiolle

Sosiaali- ja terveyspalvelut asettavat tulonsiirtoja suurempia haasteita monipaikkaisuudelle. Kiireellistä hoitoa saa paikkakunnasta riippumatta, mutta oikeus kiireettömään hoitoon ja hoivaan on pääsääntöisesti vain vakituisessa asuinkunnassa. Terveydenhuollossa on kuitenkin jo vuodesta 2014 alkaen ollut mahdollisuus valita terveysasema ja erikoissairaan- hoidon yksikkö kaikista Suomen julkisista terveysasemista ja sairaaloista. Esimerkiksi kesämökkiläinen voi lisäksi saada hoitosuunnitelmansa mukaista hoitoa väliaikaisen asuinkuntansa terveysasemalta. Sosiaalipalveluissa ei ole vastaavaa valinnanvapautta. Tämä rajoittaa erityisesti vammaispalveluiden asiakkaiden mahdollisuuksia asua kahdella eri paikkakunnalla.

Monipaikkaisuuden edistäminen ei ole sote-uudistuksen julkilausuttu tavoite. Sillä voi olla kuitenkin asiaan merkittävä vaikutus. Uudistus luo nykyistä suurempia alueita, joiden sisällä asuinpaikoilla ei ole väliä. Oikeus saada palveluita ei perustu enää asuinpaikkaan tietyssä kunnassa vaan yhdessä niin kutsutun hyvinvointialueen kunnista. Alueet jäävät kuitenkin suhteellisen pieniksi monipaikkaisuuden näkökulmasta: esimerkiksi kahdella paikkakunnalla asuvat ylittävät todennäköisesti hyvinvointialueen rajan. Alueiden erilaiset tietojärjestelmät sekä käytännöt esimerkiksi asiamaksujen perimisessä voivat hankaloittaa palveluiden käyttöä aluerajojen yli.

Hyvinvointialueita tärkeämpää on se, että uudistus siirtää palveluiden rahoitusvastuun valtiolle. Tämä katkaisee nykyisen yhteyden sote-palveluiden rahoituksen ja järjestämisen välillä: jatkossa rahoitus tulee pääasiassa valtiolta. Rahoitusvastuun siirtyminen valtiolle poistaa vapaamatkustamisen ongelman eli että toiselle paikkakunnalle kunnallisveroja maksavat käyttävät toisen paikkakunnan palveluita. Samalla pienenee tarve jakaa kunnallisveroja kahden eri paikkakunnan välillä, jos kaksoiskuntalaisuus toteutuu.

Valinnanvapaus edistää monipaikkaisuutta

Sote-rahoituksen uudistaminen antaa mahdollisuuden laajentaa tulevaisuudessa sote-palveluiden valinnanvapautta. Hyvinvointialueiden asukkaat voisivat saada mahdollisuuden hankkia esimerkiksi palveluseteleillä tai muilla järjestelyillä sote-palveluita muilta hyvinvointialueilta. Mitä laajempi valinnanvapaus on ja mitä yhtenäisempiä tietojärjestelmät ovat, sitä paremmin sote-palvelut tukevat monipaikkaisuutta.

Sotu- ja sote-uudistuksien valmistelu käynnistyi jo ennen koronapandemiaan ja sen esiintuomia monipaikkaisuuden mahdollisuuksia ja toiveita. Molemmat uudistukset voivat kuitenkin edistää monipaikkaisuutta, mikäli tämä näkökulma tunnistetaan ja otetaan huomioon uudistusten viimeistelyssä. Näistä uudistuksista riippumatta koronapandemia on  jo edistänyt monipaikkaisuutta. Sosiaaliturvan monipuoliset etäpalvelut — esimerkiksi sosiaalitukien hakemisessa, lääkärivastaanotoissa ja sosiaalityöntekijöiden tapaamisissa – ovat tulleet jäädäkseen. Etäpalvelun käyttäjälle, järjestäjälle tai tuottajalle ei ole merkitystä sillä, missä kukakin kulloinkin sijaitsee.  

Heikki Hiilamo

Kirjoittaja on THL:n tutkimusprofessori