Mökkiläisen arvo kunnalle on kulutuksessa, ei veroissa

Koronapandemian myötä lisääntyneet etätyö ja mökkeilyn suosio ovat vahvistaneet monipaikkaista elämää. Mökkikauppa on käynyt kuumana ja matkapuhelindatan mukaan kaupunkilaiset viettävät ennätysaikoja mökkipaikkakunnillaan. Myös minusta tuli pandemian aikana mökkihöperö – ja se näkyy kulutuksessa. Itäisen Suomenlahden saaristossa sijaitseva mökki tuli perheellemme perintönä vuoden 2021 alussa. Keväällä jäiden lähdettyä aloitimme kohtuullisen laajat remontit, joita perikunnan ja sitä…

Pariisilaiset haaveilevat muutosta maakuntiin

Ahtaus, etätyö ja asumisen kalleus stressaavat pääkaupunkiseudulla asuvia Ranskassa. Pienemmät paikkakunnat ja niissä toimivat yritykset houkuttelevat verkkosivustolla Pariisista pois haikailevia. ”Montpellier on avoin, nuorekas ja dynaaminen.” Näin sanoo kaupungin uusi asukas Thierry.  ”Viikonloppuna menemme usein kävelemään rannalle, Quistrehamiin, hiekkaranta on ihan lähellä.” Näin kertoo Caenissa asuva Carole. Molemmat kertojat ovat Pariisista maakuntakaupunkeihin muuttaneita. Lisää samanlaisia…

Korona korostaa maaseutua kuntien strategiatyössä

Koronapandemia on merkinnyt paikkasidonnaisuuden vähenemistä työelämässä. Vaikka kaupungit, pääkaupunkiseutu etunenässä, eivät vetovoimaansa paljoa menettäisikään, on etätyö mahdollistanut uudenlaisen elämäntavan kokeilun, joka ravistelee kaupunkien ja maaseudun välistä asetelmaa. Voi ajatella, että korona-aika on tarjonnut kunnille väläyksen tulevaisuudesta. Maaseutukuntien osalta mahdollisuudet ovat tulleet entistä näkyvimmiksi. Monipaikkaisuus ja paikkariippumaton työ yhdistettynä maaseudun tarjoamaan rauhaan, väljyyteen ja turvallisuuteen on…

Hyödynnä koronavuoden opit etätyöstä

Koronavirustilanteen vuoksi etätöihin loikkasi yli miljoona suomalaista. Kyseessä oli historiallinen etätyö- ja digiloikka, jossa työntekijöiden arki ja työolot muuttuivat radikaalisti. Koronan takia etätöitä on tehty nyt vuosi ja on aika tarkastella etätyön hyötyjä ja haasteita. Kansallisen Fast Expert Teams -verkoston seurantatutkimuksen mukaan julkisen sektorin työntekijät onnistuivat hyvin etätyöhön siirtymisessä. He olivat tyytyväisiä etätöihin ja mahdollisuuksiin…

Monipaikkaisuus tulee ottaa huomioon sote- ja sotu-uudistuksissa

Koronapandemia on osoittanut, ettei ihmisten työ ja arki ole enää samalla tavalla paikkaan sidottua kuin aikaisemmin ja että ihmiset haluavat käyttää mahdollisuuksia asua ja tehdä työtä eri paikoissa. Yhteiskunnalliset uudistukset pyrkivät ratkaisemaan menneisyydessä havaittuja ongelmia, mutta niillä on vaikutuksia myös siihen, millainen tulevaisuus on mahdollinen. Miten sosiaaliturva voisi tukea monipaikkaista asumista Suomessa? Tukevatko tulonsiirrot ja…