Arkisia lähimetsäkokemuksia korvesta

Suomen rikkaus on lähimetsien moninaisuus. Lähimetsä voi sijaita kaupungin kaavoitetulla viheralueella, haja-asutusta kehystävässä korpimetsässä tai jossain ihan muualla. Pääasia on, että metsän koetaan olevan lähellä. Yhteistä lähimetsäkokemuksille on myönteinen merkitys arkiselle virkistäytymiselle ja hyvinvoinnille. Mitä erityistä sitten on lähimetsässä, joka kaupunkikeskittynein silmin voidaan mieltää jossain kaukana sijaitsevaksi erämaaksi ja mahdollisesti etäiseksi turistikohteeksi?

Yksi korpimaisista lähimetsistä löytyy Lieksan itäisistä osista. Se koostuu valtion talousmetsistä, retkeilyalueesta ja luonnonsuojelualueista sekä metsäyhtiöiden, kunnan ja yksityisten maanomistajien maista. Alla kuvatut lähimetsäkokemukset pohjautuvat kahden kylän asukkaiden kertomuksiin. Asukkaat ovat sekä virallisia yksipaikkaisia asukkaita että enemmän tai vähemmän epävirallisia monipaikkaisia asukkaita.

Lähimetsä korvessa alkaa käytännössä kodin pihalta. Metsämaisemaa raamittavat havupuuvaltaiset metsät, kumpuilevat mäet, koskimaiset joet ja suoalueiden ympäröimät järvet. Metsässä liikkuu petoeläimiä karhuista susiin. Reitti syvemmälle metsään jatkuu läpi polkujen, metsäautoteiden ja jokien.

Monimuotoinen lähimetsä koostuu erämaamaisuudelle tyypillisistä piirteistä kuten luonnontilaisuudesta ja harvasta asutuksesta mutta myös retkeilyä varten muokatuista reiteistä sekä tuotantokäyttöön hyödynnetystä talousmetsästä. Toisin kuin urbanismilinssein esitettynä, etäisyys asuinympäristöstä talousmetsiin ja edelleen erämaihin ei näyttäydy siten kaukaisena, vaan varsin arkisen läheisenä.

Toimintaa, tunteita ja hiljaisuutta

Aktiviteettimahdollisuudet korpisessa lähimetsässä ovat kattavat. Osin ne ovat samoja kuin muuallakin: kävelyä, lenkkeilyä, pyöräilyä, kuljeskelua ja samoilua, retkeilyä ja nuotiohetkiä. Mahdollisesti myös uimista, hiihtämistä ja veneilyä – tai vain oleilua yksin, muiden ihmisten tai kanssaeläinten seurassa. Astetta erityisempiä aktiviteetteja ovat muun muassa marjastus, sienestys ja kalastus, maastoratsastus, koiravaljakkoajelut, koskimelonta ja moottorikelkkailu, sekä metsästys. Olennaista ei kuitenkaan ole vain se, mitä voi tehdä, vaan millaisessa ympäristössä.

Kaupunkiympäristöön verrattuna lähimetsä korvessa näyttäytyy rakennettujen elementtien runsaudesta etäännyttävänä paikkana ja vastapainona materialististen hyödykkeiden täyttämälle elämälle.

Tyypillisimmin erämaisen lähimetsän herättämät tuntemukset ja aistimukset kytkeytyvät maaseudun ideaaleihin, kuten maiseman esteettisen kauneuteen, tai muutoin miellyttäviksi koettuihin ominaisuuksiin: hiljaisuuteen, väljyyteen ja puhtauteen. Erämaisuus luo tähän aistikenttään oman lisänsä. Jännite syntyy luonnon läheisyydestä tulevan turvallisuudentunteen ja jännittävien luonnonilmiöiden ja -olioiden kohtaamisesta.

Metsäluontoa seuratakseen ei tarvitse lähteä muualle, vaan luonto limittyy osaksi jokapäiväistä elämää. Toisinaan jopa niin arkipäiväisesti, että lähimetsän erityisyys muuttuu itsestäänselvyydeksi. Yleensä viimeistään jokin ulkopuolinen sysäys muistuttaa kuitenkin erityisen lähimetsän arvosta. Parhaimmillaan yhteiselo lähimetsän eliöiden ja maa-aineisten sekä muiden ihmisten kanssa on lähes symbioottista. Aina se ei kuitenkaan sitä ole.

Konflikteja, kohtaamista ja välttämättömyyksiä

Kun kaupungeissa lähimetsiin liittyvät konfliktit syntyvät tyypillisesti rakennetun ympäristön laajentamisesta, korpisissa lähimetsissä häiriöt seuraavat tavanomaisemmin hakkuita. Hakkuiden seuraukset kuvautuvat tyypillisesti kielteisinä: maisemat muuttuvat epämiellyttäviksi, reitit vaikeakulkuisiksi tai mahdottomiksi, puhumattakaan seurauksista eliökunnalle.

Tästä kaikesta huolimatta metsätalous ei näytä paikallisille edustavan vain vastapuolta, kuten se niin usein mediassa näyttäytyy. Esimerkiksi metsätalouden tarpeisiin tehdyt metsäautotiet mahdollistavat pääsyn määränpäähän tai kytkeytyvät osaksi virkistyskäytön reitistöjä. Mäntypeltojen täyttämä maisema asettautuu myös näyttämöksi monille lähimetsän toiminnoille, ihmiselle ja eläimille.

Tasapainoilu konfliktien välillä edellyttää konsensushakuista ymmärrystä ja jonkinasteinen hyväksyntää lähimetsän erilaisia käyttötapoja kohtaan – kohtuullisuuden rajoissa. Kohtuullisuus ja konsensus puolestaan edellyttävät, että luontoa tuhotaan ja muokataan kuhunkin tarkoitukseen vain siltä osin kuin on välttämätöntä. Lähimetsän muut oliot otetaan huomioon mahdollisimman hyvin. Tästä vastuussa eivät ole vain metsätalouden edustajat vaan kaikki, jotka lähimetsiämme hyödyntävät ja tekemisillään kuluttavat – olivat he asukkaita, yrittäjiä, mökkeilijöitä, matkailijoita, satunnaisia kulkijoita tai muita.

Maija Halonen

Kirjoitus pohjautuu Alue ja Ympäristö -lehdessä (vol. 49, nro 2, 2020) julkaistuun ”Jälkiteolliset luontoarvot ja materialismit metsätalouden muokkaamassa maisemassa” tutkimukseen, jonka on rahoittanut Keskitien säätiö.