Valokuidusta Suomen selkäranka

Suomalaiset kuvittelevat olevansa digitalisaation kärkijoukkoa. Älykännyköiden myötä moni palvelu on voitu digitalisoida käyttäjäystävällisesti. Esimerkiksi pankkipalveluiden tai veroilmoitusten osalta tuskin kukaan haluaisi palata vanhaan. Mutta onnistumisten taakse jää piiloon iso kuva: tiedonsiirtotarpeet kasvavat kiihtyvällä vauhdilla ja langattomat 4G yhteydet eivät riitä päätyyn saakka.

Nokian Pekka Lundmark ennakoi toukokuun lopulla Davosin talousforumissa, että tulevaisuudessa verkolta saatetaan edellyttää nykyiseen verrattuna 100-1000 -kertaista nopeutta. Ymmärretäänkö tämä Suomessa, ymmärretäänkö se, että tulevaisuuden maailma ei tunne digitalisaatiosta vapaita reservaatteja, joissa eilisen ratkaisut riittävät?

Resilienssi Suomi tukeutuu varmaan ja energiatehokkaaseen tiedonsiirtoon

Poikkeukselliset ajat näkyvät kaikkialla: tuotantoa palautetaan lähtömaihinsa, ruokaturva otetaan tosissaan ja etätyöskentely on normaalia toimintaa. Näitä kaikkia muutosajureita yhdistää digitalisaation nykyaikaisen tiedonsiirtoinfran ratkaiseva rooli.

Teollisuuden suunnittelutiimit työskentelevät eri paikkakunnilta, jopa eri maista käsin. Yhteydet asiakkaisiin ja kollegoihin hoidetaan videoneuvottelujen kautta ja yhä useammat suomalaiset yritykset saavat merkittäviä tuloja maailmanlaajuisen etädiagnostiikan ylläpidosta.

Maataloudessa peltoviljely ja puunkorjuu digitalisoituvat ja nykyaikainen karjankasvatus nojautuu monipuoliseen robotiikkaan, lypsyrobottien toimittua tienavaajina. Älykäs maatalous käyttää optimaalisesti resursseja ja on tulevaisuudessa yhä kiinteämmin yhteydessä teollisuuden, kaupan ja kuluttajien kanssa yhteisen verkoston kautta. Energiaomavaraisuuden kohottamiseksi otetaan käyttöön kaikki taloudellisesti hyödynnettävissä olevat uusiutuvan energian lähteet. Sähköverkkoon liitettyjen laitosten verkostoituminen mahdollistaa näiden resurssien oikea-aikaisen ja optimaalisen käyttämisen.

Maaseutu ei ole vain tuotantoa ja työntekoa.  Etädiagnostiikka terveyspalveluissa, koulutuksen uudet etäkurssimahdollisuudet ja jopa hyvään elämän laatuun kuuluvat digitaaliset kulttuurielämykset ovat osa maaseudun tulevaisuutta.

Hyviä politiikkasuosituksia tarjoaa Keskitien säätiö rahoittama maaseudun digitalisaatioselvitys : Policy Brief 5/2019: Digitalisaatio tarjoaa ponnahduslaudan maataloudelle – uskallammeko astua sille? – Pellervon taloustutkimus PTT

Eurooppalainen tahtotila on selvä

Maaseutu ei voikaan pysyä nykyaikaisena toiminta- ja asumisympäristönä ilman taajamien kanssa tasavertaista nopeaa verkkoa. EU on asettanut vuonna 2010 tavoitteeksi, että nopeat valokuituyhteydet (Next Generation Access) tulee turvata kaikkialla Euroopan unionin alueella koteihin ja työpaikoille. Tämä suositus perustuu jo vuonna 2002 päätettyyn direktiiviin. Kansallisten televiranomaisten tulee ottaa tämä toiminnassaan huomioon, mm. turvaamalla eri toimijoille pääsy olemassaolevaan valokuituinfraan.

Tätä valokuituinfraa maassamme kyllä onkin. 4G-tukiasemat on lähes kaikkialla yhdistetty toisiinsa valokuitukaapelilla. Valokuitua on siis valmiina kaikkialla, missä maisemassa on GSM-masto.

Markkinajulkisuuden valokeilassa on viime vuosina ollut 5G-yhteyksien rakentaminen ja 5G-verkon tarjoama älykkäästi skaalautuva ja huomattavan nopea tiedonsiirtoympäristö. Ongelma liittyy siihen, ettei aitoa kattavaa 5G-verkkoa voida toteuttaa taloudellisesti kuin taajama-alueilla. Korkean tiedonsiirtokapasiteetin kääntöpuolena on käytettävien radiotaajuuksien lyhyt kantama. Tukiasemia pitääkin olla olennaisesti paljon tiheämmin kuin 4G- ja 3G-verkon tukiasemia, minkä vuoksi 5G-pohjainen järjestelmä ei voi korvata kiinteää, kuluttajien seinään saakka ulottuvaa valokuituverkkoa.  Samanaikaisesti vanha kiinteä kuparijohtoihin perustuva kiinteä verkko on purettu laajoilta alueilta ja näin on itse asiassa otettu taka-askel, kun Internet-yhteys on muuttunut 4G-pohjaiseksi.

4G-tekniikkaan nojautuvan tiedonsiirron esiin noussut ongelma on heikko energiatehokkuus. Yhden elokuvan katselu striimauspalvelusta kuluttaa yhtä paljon energiaa kuin 4000 kilon viljamäärän puiminen pellolta. Valokuituvälitteisen tiedonsiirron energiatehokkuus on moninkertainen.

Onni onnettomuudessa on se, että valokuitutekniikka on olennaisesti kuparikaapelia nopeampi ja varmempi tekniikka. Kuituverkon tiedonsiirtokapasiteetti on aivan omaa luokkaansa, ja se mukautuu ilman ongelmia tulevaisuuden uusiin tekniikkoihin.

Suomi uhkaa jäädä valokuidun kehitysmaaksi

Suomi on lapsenkengissä valokuituinfran rakentamisessa, erityisesti verrattuna naapuriimme Ruotsiin. Meillä asiaa on pyritty hoitamaan tukemalla erilaisia paikallisia ja maakunnallisia valokuituyhteenliittymiä. Lopputulos on hyvin epätasa-arvoinen. Tukieurot ovat olleet tarpeeseen nähden alimitoitettuja ja strateginen kokonaisnäkemys koko maan kehittämisestä puuttuu. Tuntuu kuin Suomessa olisi tuudittauduttu siihen, että huimasti kehittyneet älypuhelimet ja niiden leviäminen koululaisista kansaneläkeläisiin merkitsee samaa kuin Digitaalinen Suomi.

Vuonna 2019 nopeiden valokuituyhteyksien kattavuus tai saatavuus oli Suomessa maaseutualueilla 9,12% kotitalouksista, kun EU:n keskiarvo oli 59,3 %. Markkinatoimijoilta puuttuvat selvästikin kannustimet investoida harvaan asuttuihin alueisiin. Kyse on myös tiedon puutteesta, nopeiden yhteyksien merkitystä ei maaseudulla täysin ymmärretä, mutta ei ymmärretä kaupungeissakaan. Etenkin omakotialueilla valokuituverkon rakentuminen on ollut hidasta.

Ruotsissa valtio on ottanut valokuituverkoston rakentamisen omalle vastuulleen. Tämän hetken tavoite on, että 98% ruotsalaisista olisi vuonna 2025 valokuituverkon piirissä.

Vähänkin pidemmällä aikajaksolla lähes kaikki mielekäs eläminen ja toiminta maaseudulla edellyttää nopeita valokuituyhteyksiä. Kyse on yhteiskunnallisesta perusinfrasta, joka vertautuu tie- ja sähköverkkoon.

Voisiko valtiovalta tehdä asialle jotakin muutakin kuin suuntaamalla verkon rakentamiseen rahaa? Myrskytuhojen vuoksi sähköverkot siirretään valtiovallan päättäväisellä ohjauksella maan alle. Kustannukset ovat olleet korkeita, mutta investoinneille on määritelty taattu tuotto. Voisiko koko maan valokuiduttamisesta muodostaa pitkän aikavälin sijoituskohteen, joita aina sijoitusmarkkinoilla tarvitaan?

Voisiko sähköverkon uusimiseen yhdistää velvoite luoda edellytykset valokuituverkon tulevalle vetämiselle. Tyhjä kaapelikanava maassa ei paljon maksaisi, ehkä tyhjän putken voisikin yhteiskunta maksaa. Valokuitu pystytään ujuttamaan tyhjään kaapelikanavaan paineilman avulla yhden miehen ja kymmenen kiloa painavien työvälineiden avulla.

Herätys maaseutu, nyt on digitaalisen raivaajahengen aika

Nopeiden valokuituyhteyksien rakentaminen vaatii koko yhteiskunnan panostamishalua. Avainasemassa on kuitenkin maaseudun toimijoiden tahtotila. Kylään on turha kaivaa kaivoa, jos pintavesi riittää asukkaille. Maaseudun tulevaisuus edellyttääkin digitaalisen raivaajahengen nousua.