Blogit
HybridiSuomi julkaisee blogisivustollaan mielipidekirjoituksia ja asiantuntijoiden näkemyksiä. Kirjoitukset ovat kirjoittajiensa henkilökohtaisia näkemyksiä HybridiSuomen käsittelemiin teemoihin. Tekstejä voi tarjota julkaistavaksi jatkuvasti.
Valokuidusta Suomen selkäranka
Suomalaiset kuvittelevat olevansa digitalisaation kärkijoukkoa. Älykännyköiden myötä moni palvelu on voitu digitalisoida käyttäjäystävällisesti. Esimerkiksi pankkipalveluiden tai veroilmoitusten osalta tuskin kukaan haluaisi palata vanhaan. Mutta onnistumisten taakse jää piiloon iso kuva: …

Rahastot mylläävät metsämarkkinoita – metsänhoidon pitkäjänteisyys ja kestävyys ovat tuskin koetuksella
Metsärahastojen suosio ja aktiivisuus metsäkiinteistömarkkinoilla on herättänyt metsänomistajapiireissä keskustelua, joka perustuu huoliin verrattain uutta, luultavasti keskivertometsänomistajaa tuottohakuisempaa omistajaluokkaa kohtaan. Millaisia rahastot ovat metsänomistajina ja -hoitajina? Ensimmäinen suomalaisiin metsiin sijoittava rahasto …

Yhteisöllinen etätyö voi elävöittää kyliä
Kyläyhteisön etätyötila voisi lisätä sosiaalisuutta, syventää suhdetta omaan yhteisöön ja kehittää uusia innovaatioita. Kestävää etätyötä tutkiva yhteisprojekti kehitti uuden konseptin, josta toivotaan yhtä ratkaisua pandemian jälkeiseen aikaan. ”En ole ennen …

Arkisia lähimetsäkokemuksia korvesta
Suomen rikkaus on lähimetsien moninaisuus. Lähimetsä voi sijaita kaupungin kaavoitetulla viheralueella, haja-asutusta kehystävässä korpimetsässä tai jossain ihan muualla. Pääasia on, että metsän koetaan olevan lähellä. Yhteistä lähimetsäkokemuksille on myönteinen merkitys …

Mökkiläisen arvo kunnalle on kulutuksessa, ei veroissa
Koronapandemian myötä lisääntyneet etätyö ja mökkeilyn suosio ovat vahvistaneet monipaikkaista elämää. Mökkikauppa on käynyt kuumana ja matkapuhelindatan mukaan kaupunkilaiset viettävät ennätysaikoja mökkipaikkakunnillaan. Myös minusta tuli pandemian aikana mökkihöperö – ja …

Pariisilaiset haaveilevat muutosta maakuntiin
Ahtaus, etätyö ja asumisen kalleus stressaavat pääkaupunkiseudulla asuvia Ranskassa. Pienemmät paikkakunnat ja niissä toimivat yritykset houkuttelevat verkkosivustolla Pariisista pois haikailevia. ”Montpellier on avoin, nuorekas ja dynaaminen.” Näin sanoo kaupungin uusi …

Korona korostaa maaseutua kuntien strategiatyössä
Koronapandemia on merkinnyt paikkasidonnaisuuden vähenemistä työelämässä. Vaikka kaupungit, pääkaupunkiseutu etunenässä, eivät vetovoimaansa paljoa menettäisikään, on etätyö mahdollistanut uudenlaisen elämäntavan kokeilun, joka ravistelee kaupunkien ja maaseudun välistä asetelmaa. Voi ajatella, että …

Hyödynnä koronavuoden opit etätyöstä
Koronavirustilanteen vuoksi etätöihin loikkasi yli miljoona suomalaista. Kyseessä oli historiallinen etätyö- ja digiloikka, jossa työntekijöiden arki ja työolot muuttuivat radikaalisti. Koronan takia etätöitä on tehty nyt vuosi ja on aika …

Monipaikkaisuus tulee ottaa huomioon sote- ja sotu-uudistuksissa
Koronapandemia on osoittanut, ettei ihmisten työ ja arki ole enää samalla tavalla paikkaan sidottua kuin aikaisemmin ja että ihmiset haluavat käyttää mahdollisuuksia asua ja tehdä työtä eri paikoissa. Yhteiskunnalliset uudistukset …

Maahanmuuttajat kotoutuvat paremmin maaseudulla
Suhtautumissa maahanmuuttoon on eroja kaupunkien ja maaseutumaisten kuntien välillä. ”Syitä löytyy niin kuntien taloustilanteesta kuin ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta”, kirjoittaa politiikan tutkija Ilona Lahdelma. Kiihtyvä kaupungistuminen ja maahanmuuton kasvu tapahtuivat Euroopassa …
