Jari Korkin identiteetti rakentuu tärkeistä paikoista ja jalkapallosta

Jari Korkki

Toimittaja Jari Korkki on elänyt monipaikkaista elämää pian 20 vuotta. Hänen identiteettinsä muodostuu asuinpaikkojen ja rakkaiden urheiluseurojen kautta. Mutta miksi helsinkiläisyys ei ole tarttunut, vaikka Korkki on asunut pääkaupungissa jo 20 vuotta?

Teksti ja kuvat: Jarno Forssell | Henkilökuva: Kirsi Mäkinen

”Aika monella tämän ikäisellä pariskunnalla on 80 neliön kämppä. Kovin moni ei ole kuitenkaan jakanut sitä niin, että 50 neliötä on Kotkansaarella ja 30 neliötä Taka-Töölössä”, nauraa toimittaja, kirjailija ja viestinnän ammattilainen Jari Korkki.

Hän muistelee isänsä takavuosien ”miesluolaa” – autotallia, jonka hän oli sisustanut mieleisekseen. Korkilla puolestaan on Helsingin Taka-Töölössä yksiö, jossa kukaan muu ei määrää, minkä jalkapalloseurojen liput tai kaulaliinat siellä roikkuvat.

”Voisi sanoa, että kehitys on mennyt sukupolvessa eteenpäin. Minun ’mökkini’ on Mechelininkadulla, Sibeliuksen puiston vieressä, josta on 600 askelta merenrantaan.”

Vaikka Korkin virallinen asuinpaikkakunta on Helsinki, eniten aikaa Korkki viettää Kotkassa, jossa hänen avopuolisonsakin asuu. Sieltä hoituvat alkuviikon työt Pyhtään kunnan viestintä- ja markkinointiasiantuntijana. Loppuviikon työt vievät pääkaupunkiin, jossa hän tekee Kauppalehdelle Aamiainen Jari Korkin kanssa -videohaastattelua ja Verkkouutisille Korkki-tv-videopakinaa.

”Olen harrastanut monipaikkaista elämää kohta 20 vuotta ja minulle se sopii hyvin.”

Jalkapallo määrittää identiteettiä

Jari Korkki syntyi, kävi koulut ja tiedotusopin opinnot Tampereella, jota hän edelleen pitää ensimmäisenä identiteettinsä määrittävänä paikkakuntana. Tampere on myös tullut vahvasti esille hänen töissään. Hän oli mukana vuonna 1985 perustetussa legendaarisessa Radio 957:ssa ja kirjoitti 1990-luvulla Tampereen paikallishistoriaa käsitteleviä kirjoja. Nytkin on työn alla kirja Manse-rockista ja artikkeleja Suomen vanhimpaan kotiseutulehteen Tammerkoskeen.

”Otin kunnianosoituksena, että he halusivat minun kirjoittavan lapsuudenmuistoistani. Muutamassa vuosikymmenessä Tampere on muuttunut täydellisesti.”

Kun Korkki lähti 1990-luvulla töihin Lontooseen, BBC:n suomenkielisen toimituksen toimittajaksi, hän muutti Luoteis-Lontoon irlantilaiskaupunginosaan. Sieltäkin tarttui identiteettiin ainesosia, samoin kiinnostus jalkapalloon. Takaisin Suomeen tultuaan hän aloitti töissä Ylellä ja muutti Helsinkiin.

”Olen ensin tamperelainen ja toiseksi kotkalainen. Helsinkiläiseksi en ole koskaan itseäni kokenut, mutta pieni takatöölöläinen identiteetti on hieman ryöminyt mukaan. Sekin on koti.”

Kotkaan toimittajan veti avopuoliso, ja hyvin pian Korkki löysi itsensä kotkalaisen jalkapallon pyhätöstä, Arto Tolsa areenalta, jossa liehuvat KTP:n vihreävalkoiset liput.

”Pasi Rautiainen oli valmentajana nostamassa kotkalaista jalkapalloa konkurssin raunioilta ja ihastuin siihen touhuun. Ja kun myöhemmin tutustuin 15-vuotiaaseen Teemu Pukkiin, oli helppoa muuntautua vihreävalkoiseksi.”

Korkki on myös Norwich Cityn kannattajaklubin jäsen, mutta ”kanarianlinnut voidaan myydä”, jos Teemu joskus vaihtaa seuraa. Sen sijaan vihreävalkoisuutta ei myydä.

Kameleontti muuttaa murretta

”Kotka on mukavan kokoinen kaupunki. Kun eilen kävelin torilla, vastaan tuli yhtä paljon tuttuja kuin muinoin Tampereen Hämeenkadulla. Viihdyn hyvin, se on minun kokoiseni kaupunki”, Jari Korkki sanoo.

Mutta miten tamperelais-takatöölöläis-lontoolainen kaveri otettiin vastaan Kotkassa?

”Miähän pärjään paikallisel murteel aika ovelast. Jos miä haluun käyä aiost kotkalaisest, ei sit kukaa kovin nopeest huamaa”, Korkki vastaa kääntämällä puheenparren kymiläiseksi.

Sama tapahtuu myös silloin, kun toimittaja-kirjailija menee vanhempiensa ja isovanhempiensa synnyinmaakuntaan Etelä-Pohjanmaalle.

”Kun R-kioskin likka Seinäjoen asemalla sanoo ensimmäisen lauseen eteläpohjalaisella murteella, se napsauttaa päässäni jonkun koodin ja muutun eteläpohjalaiseksi. Se on murre, jota kuulin lapsuudessani paljon pitkinä kesinä isovanhempieni luona Seinäjoella ja äitini mummon luona Ylistarossa.”