Blogit
Kestävän hyvinvoinnin paikkaperustainen hallinta
Suomi on eurooppalaisittain tarkasteltuna maaseutumainen ja metsäinen maa, jonka lukuisat kunta- ja kyläkeskukset sekä kirkonkylät muodostavat omaperäisen harvaan asutun tilkkutäkkimäisen aluerakenteen. Tämä muodostaa pohjan myös alueyhteisöille, jotka edistävät kansalaisten osallistumista. Onko tämä ymmärretty riittävästi poliittisella tasolla?
Useat asiantuntijat ovat ennustaneet, että eri toimijoiden panoksia yhdistävillä joustavilla sekamalleilla on keskeinen rooli alueellisen hyvinvoinnin tuottamisessa. Paikkaperustaisuus hallinnon ohjenuorana saattaisi olla toimiva ratkaisu kestävän hyvinvoinnin edistämiseen. Paikkaorientoitunut toiminnan koordinointi tuottaa myös ylipaikallisia ja globaaleja vaikutuksia. Kokonaisvaltaisesti kestävä planetaarinen hyvinvointi kytkeytyy tiiviisti globaalimuutosta käsittelevään tietoperustan ymmärrykseen ja sen johtamiseen alueilla.
Kirjoituksessamme yhtenä keskeisenä ajatuksena on tulevaisuuden rakentaminen reilummaksi kaikille ihmisten asuinpaikkaan katsomatta. Eri lähtökohdista ponnistaville paikkakunnille ja yhteisöille tulee tarjota mahdollisuus hyvään elämään, luontoarvot tunnistavaan tarkoituksenmukaiseen hallintoon ja osallisuuden kokemukseen. Haluamme niin ikään nostaa esille luontoympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin välisen erottamattoman yhteyden.
Paikkaperustaisuuden keskiössä ovat aluetuntemus ja palveluiden tuottaminen verkostossa
Hyvinvointialueina toteutetun sote-uudistuksen tavoitteena on ollut parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja hillitä kustannuksia. Kustannustehokkuutta tavoitteleva palveluiden keskittäminen ja palvelukeskusten karsiminen kuitenkin lisää alueiden välisiä hyvinvointieroja sekä asuinpaikkasidonnaista eriarvoisuutta, ellei keskittämisessä heikennettyä saavutettavuutta kyetä kompensoimaan digitaalisilla, liikkuvilla tai paikallisverkostojen yhteisesti tuottamilla palveluilla. Taustalla on laajempi poliittinen muutos, joka pyrkii vähentämään julkisen sektorin vastuuta ja korostamaan kansalaisten osallistumista ja yhteisöllistä huolenpitoa.
Paikallinen hyvinvointijärjestelmä on rajatulla maantieteellisellä alueella toimiva järjestelmä, jossa sosioekonomiset ja kulttuuriset olosuhteet vaikuttavat niin hyvinvointitarpeiden muodostumiseen kuin eri toimijoiden yhdistelmiin ja niiden tuottamiin alueelle tyypillisiin resursseihin. Tällä on ilmeinen yhtymäkohta paikkaperustaisuuteen, jonka lähtökohtana on alueiden monimuotoisuuden tunnistaminen ja paikallisten tarpeiden huomioiminen. Paikkaperustaisuudessa korostuvat aluetuntemus ja palveluiden tuottaminen verkostossa.
Osallisuuden kokemus voi syntyä luontoyhteydessä
Aluetuntemukseen perustuvat palvelut muokkautuvat ainutlaatuisiksi, jolloin niitä ei voida suoraan kopioida muualle. Tämä näkyy selkeästi esimerkiksi luonnon hyvinvointivaikutuksiin perustuvassa Green Care -toiminnassa, jossa korostetaan luontoympäristöjen ja alueen resurssien tuntemusta ja hyödyntämistä, yhteisöllisyyttä, paikan merkitystä sekä sosiaalista pääomaa. Kysymys on myös yhteisöjen tuntemasta kulttuurisesta ylpeydestä ja kiintymyksestä kotiseutuaan kohtaan sekä halusta kertoa siitä ja jakaa sitä myös muille. Useat kanta-asukkaille itsestään selvät asiat näyttäytyvät uudessa valossa, kun apuna käytetään esimerkiksi palvelumuotoilua ja uudenlaisia tapoja toteuttaa palveluja.
Luonnon hyvinvointivaikutuksiin perustuvia menetelmiä on useissa maissa hyödynnetty tietoisesti jo pitkään. Lasten ja nuorten palveluihin on otettu mukaan eläinavusteista toimintaa, luontopäiväkodit ja luontokoulut ovat koronapandemian myötä kasvattaneet suosiotaan, ja esimerkiksi kuntien nuorisopalveluissa hyödynnetään yhä enemmän luontotoimintaa osana tavanomaisia palveluja. Kehitysvammaisten ja ikäihmisten palveluihin on otettu mukaan terapiaeläimiä ja aistipuutarhoja sekä virtuaaliluontoa niissä tilanteissa, kun ulkoilu on hankalaa. Monet mielenterveyskuntoutuksen muodot ovat saaneet merkittävän tuen luonnon hyvinvointivaikutusten hyödyntämisestä. Erinomaisia esimerkkejä löytyy runsaasti sekä Suomesta että kansainvälisesti. Tietoa luonnon vaikutuksista ihmisten hyvinvointiin on jo pitkään todennettu useissa tutkimuksissa. Hyvinvointia edistävä osallisuuden kokemus voi syntyä luontoyhteyden, sosiaalisen vuorovaikutuksen ja paikkaan kuulumisen tunteen kautta, jotka ovat inhimillisiä perustarpeita.
Luonnon hyödyntäminen hyvinvointipalveluissa edellyttää myös hallinnon innovaatioita, jollaista paikkaperustaisuus edustaa. Tällä emme siis tarkoita nurkkakuntaisuutta, vaan alueen tarjontojen ja rajoitteiden huomioimista. Ylialueelliset kumppanuudet tarjoavat keinoja paikallisen tieto- ja osaamisperustan laajentamiseen. Luontoon perustuva hyvinvointi on humanistisesti katsoen universaalia, mutta luonnon kytkeminen palvelujärjestelmään edellyttää ammattimaisesti toimivia palvelun tarjoajia, käyttäjiä sekä palveluiden järjestäjiä, jotka voivat joko ostaa tai tuottaa palvelut itse. Verkostomaisesti toimimalla luodaan uusia yhteistyömuotoja ja kumppanuuksia eri sektoreiden välille täydentämään hyvinvointialueiden ja kuntien tuottamia sote-, hyte- ja kasvatuspalveluita.
Paikallisesti kestävän tai planetaarisen hyvinvoinnin tavoitteluun sisältyy ekosysteemipalveluiden kestävän käytön, ilmastonmuutoksen ja saastumisen torjumisen sekä luonnon monimuotoisuuden vahvistamisen ohella sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia. Alueyhteisöt kykenevät sitouttamaan kansalaisia ja yrityksiä, kun tarpeena on muokata arvoja, asenteita ja käyttäytymistä niin, että ne tukevat ekologista kestävyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi kulutustottumusten muuttamista, kiertotalouden edistämistä sekä yhteisöllisyyden ja luontosuhteen vahvistamista myös osana palveluiden kehittämistä.
Vastuullisuutta tulee toteuttaa lähellä ihmisten ja yritysten arkea
Suomi on osa globaalia taloutta painien kansallisen kestävyysvajeen haasteiden kanssa, johon pääasiallisena ratkaisuna nähdään yleisesti talouskasvun ja työn tuottavuuden lisääminen sekä valtion menojen merkittävä leikkaaminen. Tuottavuuden hyödyt eivät useimmiten kohdistu heikommassa asemassa oleviin ihmisiin ja perheisiin, mikä puolestaan näkyy yhtäältä sote-palveluiden kysynnän kasvuna ja toisaalta palveluiden ulkopuolelle jäävien osalta ongelmien kasautumisena. Laajassa kuvassa jatkuva tuottavuuden kasvun tavoittelu koettelee yhteistä kansallista luontovarantoamme, joka on viime kädessä kaikenlaisen hyvinvoinnin perusta ja lähtökohta.
Monikansallisten yritysten vastuullisuusstrategiat eivät läheskään aina ulotu käytännön toimiin ja alihankintaketjuihin, joissa luontoarvot tai sosiaalinen oikeudenmukaisuus jyrätään helposti taloudellisten arvojen alle. Usein paikallinen tieto ja toimijuus puuttuvat tuotantoketjusta tai ne esitetään ja huomioidaan sellaisilla tavoilla, jotka mahdollistavat näennäisesti kestäviä käytänteitä kuitenkaan olematta aidosti kestäviä. Paikkaorientoitunut tavoitteellisesti vastuullinen toiminta sitouttaa organisaatiot huomioimaan toiminnassaan ko. alueen luonnetta määrittävän tiedon.
Paikkaperustaisen hallinnan malli integroi tilkkutäkkimäisen aluerakenteen; sen avulla on edistettävissä kansalaisten hyvinvointia, luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä palveluiden saatavuutta. Toiminnan ohjenuorana olisi adaptiivinen paikkatietoisuus, missä verkostomainen hallinto toimii alueiden lähtökohdista käsin. Paikkaperustaisen hallinnan mallin soveltaminen käytännössä velvoittaisi esimerkiksi maakuntia koordinoimaan kestävän hyvinvoinnin toteutusta nykyistä paremmin alueillaan. Tämä edellyttää myös globaalimuutoksen johtajuutta, jota tehdään alueilla lähellä ihmisten ja yritysten päivittäistä toimintaympäristöä.
Kirjoittajat:
Martta Ylilauri
Projektipäällikkö
Vaasan yliopisto, Innovation and Entrepreneurship InnoLab
Ilkka Luoto
Yliopistonlehtori
Vaasan yliopisto, aluetiede
Olli Voutilainen
Erikoistutkija
Luonnonvarakeskus (Luke)