Artikkelit
Monipaikkainen työnteko kiinnostaa nuoria
Ilkka Haavisto ja Johanna Saarinen
HybridiSuomi-kansalaiskyselyn mukaan koronapandemia on lisännyt ja arkipäiväistänyt monipaikkaista työntekoa varsinkin nuorten keskuudessa. 36 prosenttia kyselyyn vastanneista 25–34-vuotiaista on tehnyt pandemian aikana etätöitä muualla kuin omassa asunnossaan.
Etätyökulttuurin läpimurto ja monipaikkaisen työteon suosio näkyy nyt varsinkin nuorten ikäpolvien keskuudessa. Työnteosta on tullut yhä vähemmän paikkasidonnaista digitalisaation ansiosta ja työskentely esimerkiksi mökiltä tai kakkosasunnosta käsin houkuttaa nuoria yhä enemmän. HybridiSuomen tuottaman kansalaiskyselyn mukaan reilu kolmannes kaikista vastaajista on tehnyt etätöitä koronapandemian aikana.
”Etätyöskentely mökillä mahdollistaa eläväisemmän arjen luonnossa. Ympäristö houkuttelee lounaspyöräilylle, töiden jälkeen päiväsaunalle ja auringonlaskuisin iltauinnille. Tähän kaikkeen pääkaupunkiseudulla töitä tehdessä ei välttämättä jää aikaa tai jaksamista”, kertoo 27-vuotias mökiltään käsin työskentelevä Nilla Varpunen.
”Uskon maailmantilanteen selkeyttäneen nuorten ajatuksia liittyen omiin elämäntapoihin. Olemme päässeet (tai joutuneet) rauhoittumaan ja tämän ”pakon” edessä tajunneet kuinka hektistä kaupunkielämää ennen pandemiaa elimme”, Varpunen summaa.
Kyselystä käy ilmi, että reilu kolmannes vastaajista olisi kiinnostunut vaikuttamaan toisen kuin vakituisen kuntansa päätöksentekoon tai tulemaan siinä kuulluksi. 25–34-vuotiaiden joukosta 11 % olisi erittäin kiinnostunut ja jopa 37 % melko kiinnostunut osallistumaan päätöksentekoon kun taas 45–54-vuotiaiden keskuudessa vastaavat luvut olivat 9 % ja 27 %.
Varpunen olisi kiinnostunut osallistumaan alueella tehtäviin päätöksiin, jotka vaikuttavat kotimaan matkailijoihin, heidän kuntamielikuvaansa ja alueelle matkailevien yleiseen viihtyvyyteen. Suoraan mökkipaikkakunnan kuntalaisiin vaikuttaviin asioihin hän ei kuitenkaan tohtisi puuttua.
Positiivisia vaikutuksia
Vaikka varsinainen maallemuutto ei ole nuorten prioriteeteissä kovin korkealla, 19 % kyselyyn vastanneista 25–34-vuotiaista aikoo viettää koronapandemian jälkeen noin kuukauden verran vuodesta kakkosasunnossa, kesämökillä tai vastaavassa asumuksessa. Vanhemmissa ikäluokissa luku on huomattavasti pienempi.
”Arki on selkeästi kiireettömämpää, ja koen rentoutuvani helpommin työpäivän päätteeksi mökin ympäristössä kuin kerrostaloalueella. Tämän lisäksi rahankäyttö on ollut maltillisempaa, sillä eläminen pienellä paikkakunnalla on huomattavasti halvempaa”, sanoo Leppävirran mökillään aikaa viettävä Varpunen.
Kolme neljästä vastaajasta kokee etätyön yleistymisen tai muiden monipaikkaista elämäntapaa helpottavien tekijöiden lisäävän vähintään jonkin verran perheille mahdollisuuksia työ- ja asuinpaikkojen valintaan. Yli puolet vastaajista koki tämän parantavan elämän laatua yleisesti.
”Mökki on ollut aina paikka, jossa vietän paljon aikaa, joten uskon sen jatkuvan myös tulevaisuudessa – oli pandemiaa tai ei. Näkisin kuitenkin, että vapaa-aikana tehdyt reissut lisääntyvät erityisesti koti-Suomessa”, Varpunen toteaa.
HybridiSuomi-kysely tehtiin Keskitien säätiön toimeksiannosta. Tutkimuksen suunnitteli ja analysoi Pohjoisranta BCW. Kysely toteutettiin Bilendin M3 Research verkkopaneelissa kesäkuussa 2021. Kyselyyn vastasi 1 000 suomalaista. Otos on iältään, sukupuoleltaan ja alueellisesti kansallisesti edustava.
Lue lisää HybridiSuomi-kansalaiskyselystä HybridiSuomi-sivustolta.
Lisätietoja:
Ilkka Haavisto, Keskitien säätiö
ilkka.haavisto@eva.fi, 050 331 3823
Johanna Saarinen, Pohjoisranta BCW
johanna.saarinen@bcw-global.com, 050 301 0518