Pysyvän asutuksen ja monipaikkaisuuden välinen dynamiikka ­­­­­­on altis yhteiskunnan muutoksille

Olli Lehtonen, Venla Heiskanen, Olli Voutilainen, Toivo Muilu

Väestöennusteiden mukaan vakituisen väestön alueellinen kehitys eriytyy tulevaisuudessa entisestään. Monilla alueilla, erityisesti maaseudulla, on kuitenkin merkittävä määrä pääosin vapaa-ajan asukkaista koostuvaa kausiasutusta ja samalla monipaikkaista väestöä – toisin sanoen väestöä, joka asuu useammassa kuin yhdessä paikassa, esimerkiksi vakituisessa asunnossaan ja vapaa-ajan asunnollaan.

Monipaikkaisen väestön tulevaa kehitystä on arvioitu monipaikkaisuuden ennakointimallien avulla (Rannanpää ym. 2022). Niiden mukaan vakituinen väestö ja monipaikkainen väestö kehittyvät toisistaan riippuvaisesti, mutta osittain eri suuntiin. Samalla kun vakituisen väestön keskipiste on Suomessa siirtynyt kohti etelää vuosina 1990–2016 noin 700 metriä vuodessa Hämeenlinnan lähistölle, on kesäaikaisen kausiväestön keskipiste liikkunut koilliseen noin 100 metriä vuodessa (Lehtonen & Vihinen 2020). Ero väestöllisten keskipisteiden liikkeessä tarkoittaa, että kaupungistumisen rinnalla on Suomessa tapahtunut myös vastakaupungistumista erityisesti kesäisin, kun ihmiset elävät yhä enemmän myös kaupunkien ulkopuolella monipaikkaisesti.

Monipaikkaisuuden väestönkehitystä tasaava vaikutus on varsin maltillinen, mutta jos väestönkehitys jatkuu ennusteiden mukaisesti, monilla alueilla monipaikkainen väestö kasvattaa osuuttaan suhteessa vakituiseen väestöön. Ilmiö on voimakas varsinkin niillä alueilla, joilla vakituisen väestön lukumäärän kehitys on laskeva. Aluetta kausittain käyttävän väestön merkitys tulee siis korostumaan. Jo nyt useissa kunnissa todellinen läsnä olevan väestön määrä suhteessa vakinaisen väestön määrään vähintään tuplaantuu kausittain. Vapaa-ajan asutukseen pohjautuvan kausiväestön merkitys korostuu maaseutumaisissa kunnissa, sillä suurin osa vapaa-ajan asunnoista sijaitsee maaseudulla.

Vapaa-ajan monipaikkaisuuden kuntaryhmät ja niiden viimeaikainen väestökehitys

Hyödynnämme tässä artikkelissa toisessa tutkimuksessa luotua vapaa-ajan monipaikkaisuuden kuntaryhmitystä (Huovari ym. 2023). Kyseisessä ryhmityksessä kunnat luokitellaan vapaa-ajan asukkaisiin liittyvän monipaikkaisuuden suhteellisen merkityksen perusteella voimakkaasti monipaikkaisiin (10 kuntaa 308 kunnasta), monipaikkaisiin (49/308), heikosti monipaikkaisiin (97/308) ja ei-monipaikkaisiin kuntiin (152/308). Luokitus tunnistaa vapaa-ajan monipaikkaisuuden voimakkuutta kunnissa hyödyntämällä Telian mobiiliaineistoa, jossa monipaikkaisuuden ehtona pidettiin viipymistä kunnassa vähintään yhden yön yli. Luokituksen kunnista voimakkaasti monipaikkaisissa väestömäärän vaihtelu on vuoden aikana suurinta ja monipaikkaista väestöä on keskimäärin yli 90 prosenttia enemmän kuin kuntiin tilastoitua pysyvää asutusta. Monipaikkaisissa kunnissa väkiluvun vaihtelu on voimakkaasti monipaikkaisia kuntia heikompaa – samoin heikosti monipaikkaisten kuntien suhteessa monipaikkaisiin kuntiin. Vähiten monipaikkaiset vapaa-ajan kunnat nimettiin luokituksessa ei-monipaikkaisiksi kunniksi. Näissä kunnissa väkiluvun vaihtelu on keskimäärin vähäistä ja niiden tilastoitu väkiluku on suurempi kuin niiden keskiväkiluku Telian mobiiliaineistossa.

Kaupunki-maaseutu-luokituksen (2022) mukaisista kaupunkikunnista lähes kaikki kuuluvat vapaa-ajan monipaikkaisuuden suhteen ei-monipaikkaisten ryhmään, kun taas harvaan asutun maaseudun kunnat erottuvat muita enemmän monipaikkaisuuskuntina (taulukko 1).

Monipaikkaisen väestön kehityksen ennustamiseen tuovat haasteita viime vuosien erityisolosuhteet. Koronapandemia käynnisti vuonna 2020 ennennäkemättömän maallemuutto- ja mökkeilybuumin, kun väestö osin pakotetustikin siirtyi etätöihin tai etäopiskeluun. Tämän jälkeen Ukrainan sodan synnyttämän energiakriisin käynnistämä inflaatio on kurittanut erityisesti maaseutua ja nostanut asumiskustannuksia maaseudulla enemmän kuin kaupungeissa. Onkin nähtävissä, että koronapandemiaan verrattuna Ukrainan sodalla on ollut ainakin lyhyellä aikavälillä päinvastaista vaikutusta vakituisen väestön kehitykseen esimerkiksi vapaa-ajan asutuksen monipaikkaisuudeltaan erilaisten kuntien välillä. Kustannusten nousu voi tarkoittaa, että yhä useampi kotitalous joutuu harkitsemaan monipaikkaista asumistaan, mahdollisesti siirtämään muuttoaikeitaan maaseudulle tai karsimaan vapaa-ajan asumisestaan.

Kuntien välisen vakituisen väestön nettomuuttoliikkeen kasvu on taittunut kaikissa monipaikkaisissa kuntaryhmissä koronapandemian aikaisen jyrkän positiivisen kehityksen jälkeen, ja Ukrainan sodan alkamisen jälkeen väestön väheneminen näyttää kiihtyneen (kuva 1). Koronapandemia näyttäytyikin mahdollisuutena monipaikkaisille kunnille houkutella ja juurruttaa vapaa-ajan asujista pysyviä asukkaita kuntiin. Monipaikkaiset kunnat muuttuivatkin koronapandemian aikana muuttovoittokunniksi, mikä on ollut viime vuosien aikana hyvin harvinaista.

Ei-monipaikkaisissa kunnissa nettomuuttoliike on Ukrainan sodan myötä jälleen voimistunut ja on jo lähes koronapandemiaa edeltävällä tasolla. Trendejä tarkastellessa näyttää siltä, että koronapandemian käynnistämä kiinnostus maaseutuasumiseen ja maallemuuttoon näyttääkin palanneen vapaa-ajan asumiseen painottuvaan monipaikkaisuuteen pysyvän asumisen sijaan. Nettomuuttoliikkeen trendejä tarkastellessa onkin muistettava, ettei monipaikkaisuus näy vakituiseen asuinpaikkaan perustuvassa muuttoliiketilastoinnissa.

Viime vuosien odottamattomien tapahtumien perusteella voidaan tehdä vain erittäin varovaisia ennusteita tulevasta kehityksestä. Monipaikkaisuus on altis yhteiskunnan muutoksille. Kriisit heiluttavat monipaikkaisuutta ja sen tarjoamia mahdollisuuksia maaseutukunnille. Perustellusti voidaan kuitenkin arvioida, että tulevaisuudessa nettomuuttoliikkeen trendi monipaikkaisissa kunnissa tulee todennäköisimmin olemaan jossakin pandemia-ajan ja Ukrainan sodan aiheuttamien trendivaihtelujen keskivaiheilla. Nettomuuttoliikkeen uudelleen järjestäytymistä ei ehditty kokonaisuudessa nähdä ennen Ukrainan sodan puhkeamista.

Monipaikkaisuuden kehittäminen ja tulevaisuus

Vaikka koronapandemia lisäsi maallemuuttoa, monissa pienemmissä kunnissa vakinainen asutus on pitkällä aikavälillä voimakkaasti vähentynyt ja toisaalta vapaa-ajan asutuksen ja samalla monipaikkaisen asumisen suhteellinen merkitys kasvanut. Monipaikkaisuuden voidaan ilmiönä olettaa säilyvän ja yleistyvän, ja vapaa-ajan asutuksesta voi olla muodostumassa entistä vahvemmin alueiden kehitystä ja potentiaalia ohjaava tekijä (Rannanpää ym. 2022, 73).

Kuntien täytyy kuitenkin ottaa tässä kehityksessä aktiivisempi rooli, jos ne haluavat hyötyä monipaikkaisuudesta. Yksi perustava kysymys on, miten kiinnostuneita tai tietoisia kunnat lopulta ovat vapaa-ajan asukkaista ja heidän merkityksestään kunnan kehitykselle. Toisaalta vapaa-ajan asukkaat eivät ole yksi homogeeninen ryhmä, vaan he poikkeavat keskenään muun muassa vallitsevan elämäntilanteensa (esim. työssäkäyvä, eläkeläinen) tai vapaa-ajan asunnon käyttöasteen (esim. vain kesäkäytössä tai ympärivuotisessa käytössä oleva) perusteella. Kunnassa vallitsevien monipaikkaisuuden muotojen tunnistaminen ja monipaikkaisten ihmisten profilointi tuottaa arvokasta tietoa monipaikkaisuuden edistämiseksi ja siihen liittyvien hyödyntämättömien mahdollisuuksien tunnistamiseksi.

Esimerkiksi tietoliikenteeseen ja mobiiliyhteyksiin panostavat kunnat lisäävät houkuttelevuuttaan monipaikkaisen väestön näkökulmasta. Myös kysymykset monipaikkaisen väestön osallisuudesta asuinalueensa kehittämiseen sekä alueellisesta oikeudenmukaisuudesta suunniteltaessa ja rakennettaessa infrastruktuuria (esim. tiestö, valokuitu) ovat olennaisia monipaikkaisuuden kestävän hyödyntämisen kannalta. Toimivat palvelut ja monipaikkaisen väestön osallisuuden tunne voivat edistää monipaikkaisuutta ja parhaimmillaan juurruttaa heitä pysyviksi asukkaiksi. Näiden tekijöiden lisäksi myös helppous muuttaa vapaa-ajan asunto vakituiseksi asunnoksi voi kääntää monipaikkaisuuden pysyvää asutusta generoivaksi voimaksi.

Toisinaan ero vakituisen ja vapaa-ajan asumisen välillä voi olla häilyvä, sillä vapaa-ajan asunnolla saatetaan viettää hyvinkin suuri, jopa suurin osa vuodesta. Vuosien saatossa vapaa-ajan asunnolla keskimäärin vietetty aika on selvästi lisääntynyt (Voutilainen ym. 2021) ja yksilöiden ja perheiden monipaikkainen asuminen niin kaupungissa kuin maaseudulla voi olla vuositasolla ajallisesti hyvin merkittävää. Monipaikkaisuus hämärtää kaupunkilaisuuden ja maalaisuuden kahtiajakoa sekä kaupunkilaisen ja maalaisen identiteetin rajaa. Olennainen tehtävä kestävän monipaikkaisuuden rakentamisessa onkin vahvistaa tätä monipaikkaisen väestön maaseutuun kiinnittyvää monipaikkaisen identiteetin osaa.

Kirjallisuus

Huovari, J., Kujala, P., Lehtonen, O., Saukkonen, P., Vaahtoniemi, S. & Vartiainen, N. 2023. Monipaikkaisuuden kuntatalousvaikutukset Suomessa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta, Keskustelupaperi. 27.1.2023. Saatavissa: https://valtioneuvosto.fi/-/10616/katsaus-monipaikkaisuus-ei-nayta-rasittavan-kuntataloutta-suomessa

Kaupunki-maaseutu-luokitus 2022. Suomen ympäristökeskus. Päivitetty 11.5.2022. Saatavissa: https://www.ymparisto.fi/kaupunkimaaseutuluokitus

Lehtonen, O. & Vihinen, H. 2020. Kohti kestävää monipaikkaista yhteiskuntaa. Maaseutututkimus 28(1): 103–111. Saatavissa: https://journal.fi/maaseutututkimus/article/view/94489

Rannanpää, S., Antikainen, J., Aro, R., Huttunen, J., Hovi, S., Pitkänen, K., Strandell, A., Nurmio, K., Rehunen, A., Vihinen, H., Lehtonen, O., Muilu, T. ja Weckroth, M. 2022. Monipaikkaisuus – nykytila, tulevaisuus ja kestävyys. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:9. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-150-6

Voutilainen, O., Korhonen, K., Ovaska, U. & Vihinen, H. 2021. Mökkibarometri 2021. Luonnonvarakeskus, Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 47/2021. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-237-7

Kirjoittajat

Olli Lehtonen
Apulaisprofessori
Itä-Suomen yliopisto (UEF), Digital Geosciences -tutkimusryhmä 
olli.lehtonen@uef.fi

Venla Heiskanen
Tutkija
Itä-Suomen yliopisto (UEF), Digital Geosciences -tutkimusryhmä
venla.heiskanen@uef.fi

Olli Voutilainen
Erikoistutkija
Luonnonvarakeskus (Luke)
olli.voutilainen@luke.fi

Toivo Muilu
Johtava tutkija
Luonnonvarakeskus (Luke)
toivo.muilu@luke.fi

Tämä kirjoitus liittyy Keskitien säätiön rahoittamaan hankkeeseen Maaseudun palvelut ja infrastruktuuri monipaikkaisuuden näkökulmasta (MaPaInMo), jota toteuttavat Luonnonvarakeskus (Luke) ja Itä-Suomen yliopisto (UEF).