Jarno Forssell ”Olemme kokoamme isompi ja haastamme perinteisen kunnan tavan toimia”, sanoo kunnanjohtaja Jouni Eho. Monipaikkaisuutta suosiva kehitys on iso mahdollisuus vain tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitsevalle kunnalle. Suomen itäisimmästä kaksikielisestä kunnasta, Kymenlaaksossa sijaitsevalta Pyhtäältä on kiirinyt kesän alussa runsaasti uutisia. Vanhan kunnantalon tiloissa aloitti kesäkuun alussa nimekkäiden kulttuurivaikuttajien pyörittämä Pyhtään Kulttuuritalo, jonka kesän pihakonserttien…
Artikkelit
Paluu uuteen normaaliin – miten järjestää hybridityö?
Teksti Jarno Forssell | Kuvat Hanna Sutela ja Tilastokeskus Koronapandemia siirsi puolet työntekijöistä etätöihin. Paluuta vanhaan ei ole, vaan syksyllä on edessä uuden tasapainon löytäminen. Tilastokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutela uskoo hybridimalliin, jossa asiantuntijat voivat päättää, missä työtään tekevät. Kesän jälkeen iso osa suomalaista on saanut rokotuksensa ja monet työyhteisöt purkavat etätyösuosituksiaan. Tutkimusten mukaan asiantuntijatyötä tekevät…
Japanilainen innovaatio tuo elinvoimaa pieniin kuntiin
Teksti Jarno Forssell | Kuvat Toni Ryynänen ja Torsti Hyyryläinen Neljä miljoonaa japanilaista lahjoittaa vuosittain kuntien elinvoimaa tukeviin hankkeisiin ja saa vastalahjaksi korkealaatuisia elintarvikkeita tai muita tuotteita – ja verovähennysoikeuden. Miten kotiseutulahjoitusjärjestelmä toimii, ketkä siitä hyötyvät ja voisiko sellaisen rakentaa myös Suomeen? Selaan tietokoneeni näytöllä entisen kotikaupunkini ja nykyisen mökkikaupunkini listaamia kohteita, joihin haetaan vapaaehtoisia…
Vaala kuuntelee kakkosasukkaiden tarpeita
Teksti Jarno Forssell | Kuvat Vaalan kunta Oulujärven rannalla sijaitsevassa Vaalassa on yli 500 kilometriä rantaviivaa ja enemmän vapaa-ajan kuin vakituisia asuntoja. Lapsiperheille suunnattujen palveluiden ohella kakkoskuntalaiset ovatkin Vaalalle tärkeä voimavara, sanoo kunnanjohtaja Miira Raiskila. Vaalan kunnan rakennusvalvonnassa on vuoden alussa riittänyt kiirettä. Pohjois-Pohjanmaalla, Oulujärven rannalla sijaitsevassa pienessä kunnassa nimittäin on käynnissä rakennusbuumi. Viime vuonna…
Koronavuosi kypsytti Maaseudun Tulevaisuuden pysyvään etätyöhön
Teksti Jarno Forssell | Kuvat Maaseudun Tulevaisuus ”Toimittajan työtä voi tehdä luontevasti myös etänä, joten olisi omituista jättää mahdollisuus käyttämättä”, sanoo päätoimittaja Jouni Kemppainen. Hänen johtamansa Maaseudun Tulevaisuus ilmoitti helmikuussa siirtyvänsä pysyvästi etätyöhön. Vuosi sitten maaliskuun alussa Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen seurasi viikonloppuna huolestuneena uutisia. Koronapandemian leviämistä koskeva uutisointi antoi odottaa tilanteen heikkenevän. Maanantaina…